Tyyne Armi Ursula saapui Starfire-kissalasta Kuitusen Sannalta. Tyyne on oikeastaan sukulaistyttö eli on Lennin tytär. Tyynellä on nätti bicolour -kuviointi ja ihanat tummansiniset silmät ovat perintönä isältä. Tyyne muistuttaa myös ruumiinrakenteeltaan isäänsä, pituutta ja rotevuutta löytyy. Täysin värivirheetön hän ei kuitenkaan ole, sillä oman persoonallisen säväyksen hänen väritykseensä tuo toisen takajalan pieni tumma läiskä.
Kun Tyyne muutti meille, oli tulokkaalle keksittävä kutsumanimi. Mietimme useita eri vaihtoehtoja, kuten Sylvi, Lempi, Iita, Ritva, Aune, Lyyli. Halusimme antaa pennulle vanhan nimen, ja pitkien pohdintojen jälkeen eniten meitä miellytti Tyyne Armi Ursula. Olimme juuri keksineet Irmalle hauskan kolmiosaisen nimen, ja oli luontevaa antaa Tyynellekin nimi samalla kaavalla.
Tyyne on tosi reipas ja utelias kissa. Hän on aina mukana siellä missä sattuu ja tapahtuu. Tyyne kantaa, noutaa ja heittelee pikkuhiiriä mielellään. Tyyne nauttii ulkoilusta, auringosta ja kärpäsistä eikä ulkoilua häiritse edes vesisade. Hänessä on selvästi maajussin verta, kukkapenkissä pyöriminen ja mullan kaivaminen on mielenkiintoista puuhaa.
Tyyne valmistui Supreme Champion -titteliin Kuopiossa 15.4.2012, minkä jälkeen hänet steriloitiin.
Tyyne muutti keväällä 2013 tyttäremme Johannan luo Helsinkiin viettämään opiskelijaelämää. Johannan lähtiessä vaihto-opiskelijaksi Ruotsiin, muutti Tyyne Jyväskylään Kertun ja Irman kaveriksi. Kertun menehtymisen jälkeen on Irman ja Tyynen ystävyys syventynyt entisestään. Vanhat rouvat viettävät lokoisia eläkepäiviä yhdessä.
Tyynen saavutuksia:

2007:
Suomen Ragdoll-yhdistyksen toiseksi paras bicolour aikuinen
Suomen Ragdollystävät-seuran paras bicolour aikuinen
2008:
2 x äitiysloma
2009:
Tyyne valmistui GIC-arvoon kesäkuussa
Suomen Ragdoll-yhdistyksen toiseksi paras bicolour aikuinen
Äitiyslomalla loppuvuoden
2010:
Suomen Ragdollystävät-seuran toiseksi paras bicolour aikuinen
Äitiysloma
2011:
2 x äitiysloma
2012:
SUPREME CHAMPION
Steriloitu kesällä 2012.